Picture of the Day: Gloomy, refreshing rainy day...

Prunus padus - Bird cherry - tuomi - hägg

Sanna ja Sami - Vantaan Pyhän Laurin kirkko

Yritän etsiä erilaisia näkökulmia samassa kirkossa ja juhlapaikoissa pidettäviin häihin. Kaikki häät ja vihkimiset ovat kuitenkin hääparin näköiset.
Tällä kertaa korostan morsiamen hienoa sisääntuloa ja suloisia morsiuslapsia.

Picture of the Day: Bilberry flowers - Mustikka kukkii - Vaccinium myrtillus

Vaccinium myrtillus

Picture of the Day: Spring tones

Picture of the Day: White stork - Ciconia ciconia - Kattohaikara - Vit stork

White stork - Very rare here in Finland

Picture of the Day - Sun dancing on the water

                                                          Sun dancing on the water

Isä Robert de Caluwen syntymästä 100-vuotta

Isä Robert oli itäisen riituksen katolinen pappi, arkkipappi, taiteilija, ikonimaalari, heraldikko, opettaja, eläintenystävä, humanisti, kirjailija, ekumenian uranuurtaja Suomessa, ekumeenisen keskuksen johtaja, laaja-alaisesti sivistynyt ja ihana ihminen.
Hän oli aikaansa edellä, vaikka syntyi 6.5.1913. Ei ollut puhettakaan, että hän olisi jämähtänyt ahdasmielisyyteen ja aatamin ajoille vaan hän kyseenalaisti ja ajatteli ja tutki asioita uudella tavalla ja uusista näkökulmista, niin kuin oikean filosofin kuuluukin tehdä.

Kirjoitin pienen kertomuksen: mini-eepoksen hänen elämästään, pohjautuen hänen omiin sanoihinsa ja kokemuksiin. Itseasiassa kirjoitin kertomuksen jo muutamia vuosia sitten, mutta nyt katsoin ajankohdan sopivaksi sen julkaisemiseksi.

                                                   
                                                                   Ritari Valkoparta

Syntyi ritari suloinen,

pieneen kylään Hollannin.

Äiti ja isä hoivasivat lastaan,

pikkuveljen sai ainoastaan.

Äiti niin kaunis ja isä jalo,

varttui pojastakin - Chevalier parhain.

Opettaa tahtoi niin kuin isänsäkin,

muttei se ihan riittänytkään.

Kurjuudesta, ahdingosta lukea sai,

ritarin veri veti maailmalle vain.

Hengen miekalla taistelemaan puolesta hyvyyden,

keskelle vaikerrusten ja vaivojen.

- Papiks mä tahdon se kutsumukseni on,

köyhiä ja sorrettuja auttamaan kohti Venäjän maan.

Oikeudenmukaisuutta, uskoa keskellensä tuomaan.

Rooma jo kutsui ja opinnot vanhahtavat;

vaan huomas taiteilija oppilaan lahjakkaan:

-Ikoneja, freskoja maalaat sä? Opetan ne sulle!

Olet hyvänä apuna sä mulle.

Pian hänestä Pater tuli.

Myrskys sota yli maailman ja vaarat sen,

Hitler suunnitelmat muutti monen ihmisen.

Pateriltakin parta pois,

jottei ammutuks juutalaisena joutunut ois.

Rajat Venäjänkin lyötiin kii.

Uusi suunta nyt löydettävä ois,

sitä pommisuojassa miettiä vois.

Kirjoitellen, piirrellen suunta selviää kai ihmisen.

Luotien viuhuessa, pommien räiskyessä selvis kurssi uus.

Laivalla Suomeen nyt mentävä ois.

Maa tuntematon...Kenties siellä viihtyä vois,

Venäjän rajallakin aivan...

Laiva ankkuroitui kotisatamaan uuteen.

- Ei saa! Sana ensimmäinen jonka kuuli;

äiti lapsellensa tokais näin.

Ei saa! Mitä tarkoitti sana noin - väkevä?

Hän siitä selvän otti ihmetellen ilmeitä synkeitä.

Millainen on Suomenmaa ja ihmiset sen? itseksensä tuumi.

Suomessa odotti jo tehtävää monta,

opettamista, laulamista, maalaamista...monta muuta - uskomatonta.

Ankaran koulun oli käynyt hän itse,

mut leppoisin opettaja tais olla kuitenkin - ihan itse.

Luokassa tunkkaises' ei viihdytty kuin tovi,

Ateneum ja paikat muut jännät kutsuivat kovin.

Kirkon oman mä rakentaa aion,

jonne myös kaikki tervetulleeks toivon.

Ikoneja maalaan ja liturgiat laulan,

hevosia hoidan ja ekumeniaa johdan.

Siinä tehtävä kallein ja parhain.

Pian löytyikin paikka oma: johon nousi kirkko soma.

Ei ollutkaan suopea naapuruskunta:

- Pois katolinen katala!

- Mitä touhuut sä omituista, ei olla me ennen nähty moista?

- Te myös tänne tervetulleita ootte, ihmiset yhteen kai haluutte tekin?

- Ei saa! Kiellettyä sellainen on: piirit pienet meill' omat on!

Suvaitsematon naapuruskunta, ei vielä valmis maailmaan uuteen.

-Periks en anna! Paikan uuden etsin!

Löytyikin sellainen luota järven ja metsän.

- Uudelleen suvaitsevaisuutta edistää aion!

Ystävät monet nyt auttamaan tuli,

pian oli tupa, talli - kellotornikin komea.

- Tähän asetun tässä kotini uus.

Jouluisin hevosellaan hauskuutti lapsia:

Sinter Klaas.

Valkoinen parta ja ratsukin,

lapset pohjolan nyt ihmeissään tietenkin.

- Onko hän prinssi vai joulupukki Korvatunturin?

- Partakin näytti aidolta aivan! Hauskaa kaikilla oli tietenkin.

Pian Pater tulisine katseineen ja palavin sieluin;

mut lempeydellä kuitenkin, piti kirkossaan puheita viisaita.

Ihmiset kokos' ympäri maailman,

sai ystäviä monia myös vihamiehiä kovia.

Ei olleet kaikki valmiita sisarikseen ja veljikseen kaikkia kristittyjä kutsumaan,

ehtoollista yhteistä jakamaan.

Ei ollut eroa ystävällä,

mustalla, valkealla tai kellertävällä.

- Kaikki me ihmisiä samanlaisia ollaan!

Tervetuloa ja tervemenoa; se sääntö talon on kultainen...

Vitsiniekkakin niin kova! Hauskaa ja iloista sitä olla täytyy - tottahan toki!

Ei kaikki sitä ymmärtäneet aivan... - Ei saa! kolkutti omatunto - aivan...

Eläimet myös ystäviä kalliita oli,

hevoset, koirat - oravatkin.

Metsäneläimet, pienet ötökätkin!

- Luonto on niin ihmeellinen!

Kotieläimet myös joulusiunauksen saivat hältä,

omistajat kauniit sanat myös.

Ikonioppilaita oli monta,

mestarin oppiin tullut lukematonta.

Kieliä monta hän osata taisi; ruotsia, ranskaa...olihan näitä.

Maalatessa ei tylsää tullut,

jutut niin hauskat ja kahvit ja pullat!

Iloisesti taas pensselit suhis ja hymyyn kääntyi suut.

Ei saa! Kaikui usein sana tuttu tää.
- Kyllä saa! Uus sana nyt oppikaa.
Vaati sana uus työn ja vaivan,
menikö oppi perille nyt lainkaan?
Varmasti, mutta hitaasti,
parempi sekin kun: ei mitään...

- Suomen kansa kieltoa monta,
oppinut on niin uskomatonta.
Sitä ja tätä ei tehdä saa: muuten joutuu viel:
Manalaan!
Kieltoa monta ei tarvitse lain,
sydämen ääntä kun seuraa vain.

Aikaansa edellä jotkut on kai,
maailma muuttuu niin hitaasti vain.
Tuskaa se tuottaa jos outo on,
ei mahtane mitään, sellaista elo vain on.
Muutos kun ravistaa sitä ei huomata lain,
ennen on oltu niin tietämättömiä vain.

Monta vuotta ihanaa paikkaansa piti,
ystävät rakkaat luoksensa liki.
Jo uupui sydän kultainen,
josta rakkautta sai moni ihminen.
- Monta vuotta vielä elää tahtoisin,
mun mentävä kotiin nyt on - älkää surko suotta.

Nyt keskellä ruusujen, liljojen,
lepää ritari valkopartainen.
Keskellä ystävien, ihmisten,
joille elämänsä kalliin antoi sen.
Uskoansa ja hyvyyttä palvellen,
iloisesti pitkän elämänsä eläen.

Ritari on pois, mut unessain
hän elää ja maalaa aina vain.
Keskellä valon ja kerubien,
kesäisen loiston ja kukkasien.
Paina nyt sydämeesi sanat nää,
ei mitään muuta:
- Vain rakkaus jää.


Ann-Kristina